Nyt kun on jälleen yksi Suomi-vieras lähetetty kotimatkalle (ja suoraan Kisapuistoon), on taas hieman aikaa päivittää blogia. No, totta puhuen miun kyllä pitäisi kirjoittaa Business Development-kurssin ryhmätyötä, eli meidän loistokkaan liikeidean liiketoimintasuunnitelmaa. Saa nähdä avautuuko Lappeenrantaan vielä jonain päivänä sushiravintola ;) Menköön bloggaaminen vielä tänään harhautuksena, huomenna pitää alkaa oikeasti tapahtua jotakin näiden viimeisten kouluhommien suhteen...
Rakas Tipuseni oli tosiaan viime viikon aikana miun luona vierailemassa, eikä olisi voinut osua parempaan saumaan. Päivää vajaa viikko oli täynnä hupsuilua, shoppailua, kahvittelua, reissaamista, playoff-kisastudioita, lääkitsemistä (Tiialla oli nuha ja nyt myös miulla), herkuttelua, viinin litkimistä ja yllätyksellisiä tapahtumia - eli kaikkea, mitä juuri nyt kaipasin (paitsi sitä nuhaa). Sää oli harmillisesti aika viileä voimakkaan tuulen takia, mutta loppuviikkoa kohden saatiin onneksi nauttia hieman lämpimämmistä päivistä.
Menin Tiiaa vastaan Nizzan lentokentälle tuttuun tapaan puolenpäivän jälkeen. Porteista tupsahti SaiPa-huppariin verhoutunut punatukkainen tyttö, ja jälleennäkeminen oli erittäin riemukas. Ollaan skypetetty Tiian kanssa ahkerasti koko kevään ajan, ja oli mukavaa kun päästiin vihdoin vaihtamaan kuulumisia samassa tilassa! Suunnattiin kentältä luonnollisesti bussilla takaisin Antibes'iin, kokkailtiin lounasta kämpällä ja lähdettiin tutustuttamaan Tiiaa vanhaan kaupunkiin. Käytiin kahvilla aivan ihastuttavassa pikkukuppilassa nimeltään Choopy's, joka on erityisen tunnettu kuppikakuistaan. Olivat kyllä maineensa veroisia, tästä tulee todennäköisesti kantapaikka!
 |
| Vanillatte ja Bounty-cupcake, mmm. |
Siirrytäänpä seuraavaksi itse aiheeseen. Vietettiin siis viime keskiviikkona päivä Cannesissa, joka oli miullekin uutena paikkana oikein iloinen yllätys. Alkuun kun suunniteltiin reissua niin tuntui, ettei siellä ole samalla tavalla nähtävää kuin esimerkiksi Nizzassa, mutta aika hujahti kohteessa jotenkin todella nopeasti pikkukujia ja rantabulevardia kierrellen. Täytyy ehdottomasti lähteä käymään siellä vielä uudelleen ennen kotiinpaluuta, sillä lopulta tuntui, että sai koettua kaupungista vain pintaraapaisun. Erityisesti tykkäsin Cannesin tunnelmasta, se oli jotenkin ihanan idyllinen ja rauhallinen paikka, joka oli täynnä paikallisia.
 |
| Mielenkiintoinen seinämaalaus otti meidät vastaan, näitä pitäisi olla kaupungissa useampiakin. |
Heti aamusta hurautettiin bussilla Cannesiin kohtuulliseen 1,5 € hintaan, ja matka kesti reilut puoli tuntia. Kiivettiin saapumisen jälkeen kirkkokukkulalle ottamaan näköalakuvia, ja kova tuuli teki prosessista entistä haastavamman, joskin samalla hitusen hauskemman :) Käytiin myös kävelyllä vanhassa kaupungissa kuuluisalla Rue Meynadierilla, jonka varrella oli paljon ihania kauppoja, putiikkeja ja ravintoloita. Söimme lounaan samaisella kadulla eräässä hurmaavassa pikkuravintolassa, jonka kolmen ruokalajin lounasmenu irtosi valkkarilasillisen kera parillakymmenellä eurolla.
Taidettiin kyllä tulla vähän myöhäiselle lounaalle, sillä istuttiin lopulta ainoina asiakkaina ravintolassa omistajaherran tyhjentäessä terassia. Henkilökunta oli kuitenkin hyvin ystävällistä, eivätkä he ollenkaan hoputtaneet meitä missään vaiheessa. Voisin kuvitella, että paikka on aivan tupaten täynnä turistisesongin lähdettyä kunnolla käyntiin.
 |
| Kohti korkeuksia. |
 |
| Huipulla tuulee ;) |
 |
| Le Vieux Port de Cannes |
 |
| Ranskalaista sipulikeittoa, nam. |
Ruokailun jälkeen käveltiin pitkään vanhassa kaupungissa, josta siirryimme pikkuhiljaa kohti La Croisette-rantabulevardia ja Cannes Film Festivalin pääkallopaikkaa, eli Palais des Festivals et des Congrèsia. Auditorion edustalta löysimme metallilaattoja, joihin kuuluisat ranskalaiset ja amerikkalaiset tähdet ohjaajista näyttelijöihin olivat painattaneet kädenjälkensä. Joukosta löytyi muun muassa Julie Andrews, Meryl Streep, Jean-Claude Van Damme, Angelina Jolie, Tim Burton, David Lynch, Cameron Diaz, George Lucas ja Nicole Kidman. Itse testasin kämmentäni Sylvester Stallonen laattaan, ja voin kertoa, että sillä kaverilla on aivan jäätävän iso käsi!
 |
| Rantabulevardin karusellia |
 |
| Sharon Stone |
 |
| Palais des Festivals et des Congrès |
 |
| Ei ihme et Syltty on action-stara, kun on tollanen moukari. |
 |
| Meryl Streep |
Aikataulua rajoitti hieman SaiPan ratkaiseva pleijaripeli, joten suunnattiin festivaaliauditoriolta kohti bussipysäkkiä, jotta ehdittäisiin kämpälle katsomaan ottelua netistä. Hyvin ehdittiin takaisin, ja vaikka ratkaisua ei vielä silloin tullut, lähdettiin silti ulos syömään ja juhlistamaan SaiPan aiempaa menestystä - ja tietty Tiian lomaa! Käytiin viikon aikana luonnollisesti myös Nizzassa ja Monacossa, mutta kertoilen niistä omissa postauksissaan. Muuten tästä tulee pitkä kuin nälkävuosi... Lisäksi juttua riittää myös Roosan vierailusta tänne, Mentonin sitruunafestivaaleista ja Barcelonasta. Stay tuned!
Loppuun vielä pieni kevennys: kyllä nyt voi sanoa, ettei se kaikki oksanpätkällä huitominen Hanhijärven pihamaalla mennyt hukkaan.
 |
| Dream come true: vieressä Ewan McGregor ja kädessä valomiekka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti