torstai 3. huhtikuuta 2014

Port Vauban

Harhautus jatkukoon... Ei vaan, kyllä mie oikeasti teen tänään myös kouluhommia! Tuli eilen vaan tosi hyvä flow tähän kirjoittamiseen, joten yritän nyt hyödyntää sen hyvänä lämmittelyharjoituksena ryhmätöitä varten. Tiedossa olisi taas sitä liiketoimintasuunnitelmaa ja sen lisäksi yhteen case studyyn perehtymistä, etelä-amerikkalaisten kuluttajien luksusasusteiden ostoon vaikuttavien tekijöiden analysointia sekä copy strategyn laatimista. Mielenkiintoista, eikös.

Tämä päivä on ollut miun mittakaavalla jotenkin todella outo. Oon aika rauhallinen ihminen ylipäätänsä enkä ole tottunut vellomaan tunnekuohujen vallassa, mutta tänään olen päässyt tutustumaan kunnolla siihen, miltä oikea aggressio tuntuu. Oudointa tässä on siis se, ettei tunnetilaa laukaissut varsinaisesti mikään, mutta yhtäkkiä lounastiskejä tiskatessa ärsyyntyminen ja maailmaviha alkoi vain kasaantua, ja lopulta olisin varmaan repinyt nyrkkeilysäkinkin reikaleiksi. Alenakin jo vähän pilke silmäkulmassa mietiskeli, että täytyykö hänen pitää miuhun sopivaa välimatkaa, mutta lupasin kyllä hänelle, että voi olla rauhallisin mielin.

Käytiin tänään iltapäivästä koululla Sales, Negotiation & Key Account Management-tunnilla, ja ihme kyllä, sain siellä vähän laskettua miun negatiivista energiatasoa eksentristä, mutta valloittavaa ranskalaisluennoitsijaa kuunnellessa. Kotiin tullessa miuta odotti kirje CAF:ilta (paikallisesta Kelasta), josta olen tammikuussa hakenut asumistukea ja jonne olen jo kertaalleen helmikuussa vienyt nipun papereita täydentääkseni hakemustani. Nyt CAF kuitenkin haluaa miulta syntymätodistuksen. Ei hätää, hankin sen kirkkoherranvirastosta ennen vaihtoonlähtöä. Sen pitää olla alle kolme kuukautta vanha. Miun paperissa on päiväys 23.12.2013. NO VOI *****. Eivät sitten voineet pyytää sitä yhtään aiemmin - meille kun sanottiin tammikuussa, ettei sitä tarvitakaan. Herkkujen voimalla oon nyt sit käsitellyt tätä kovin syvää turhautumista, mutta alkaa olla jo niin myöhä, ettei jaksa enää käydä riehumaan. Eikä tätä jaksa enää ottaa kovin tosissaan, paluu Suomeen häämöttää muutaman viikon päässä ja voin siellä mennä yksin metsään raivoamaan patoumat pois.

Alkujaarittelun jälkeen palaankin nyt hieman ajassa taaksepäin maaliskuun alkuun, jolloin Roosa oli täällä kylässä pitkän viikonlopun ajan. Tänään on ollut niin tuulinen ja myrskyisä päivä, että ihan mielellään muistelee kevään lämpimintä viikonloppua. Roosa taisi kyllä viedä auringon mukanaan... Täytyy nyt kuitenkin toivoa, että lauantain sääennuste pitää paikkansa: sen mukaan Antibes'issa pitäisi olla aurinkoista ja 23 astetta lämmintä!

Kuten kaikkina vieraiden saapumispäivinä meidän huushollissa, Roosankin kanssa kävimme heti alkuun tutustumassa Antibes'n vanhaan kaupunkiin ja rantabulevardiin. Seikkailtiin uusissa paikoissa aika fiiliksen mukaan ja Roosa kannusti miuta kovasti puhumaan ranskaa, joten ei siis auttanut kuin yrittää kun poikkesimme pieneen leipomoon ostamaan macaronseja. Yllätyksekseni puhuminen meni kuitenkin oikein hyvin, mistä sain jatkoa varten paljon itseluottamusta. Päädyttiin ostamaan kinuskin, passionhedelmän, mojiton, vaniljan, mansikan ja pistaasipähkinän makuiset macaronsit, ja ne olivat kuin pala taivasta ❤

Voittajafiilis!
Pitkän kävelytuokion jälkeen päädyimme satamaan, mistä sitten suuntasimme kiipeilemään sitä reunustavalle muurille (ei hätää Mami, kyllä siellä oli ihan portaat). Port Vauban on muuten kuulematiedon mukaan Välimeren suurin jahtisatama, ja siellä pitää majaa myös Yacht Club d'Antibes. Klubin herroilta ei varmasti rahaa puutu, sen näköisiä olivat satamassa kelluvat paatit. Osuimme paikalle juuri auringonlaskun aikaan ja löysimme myös vahingossa tilataideteoksen, jonka kanssa otimme paljon kuvia. Teoksen on luonut Jaume Plensa ja se on nimeltään Le Nomade. Illan hämärtyessä tämä valkoinen, kirjaimista rakennettu mies oli upean näköinen katsoessaan yksinäisenä merelle päin.


Le Nomade
Mistä noiden kyytiin pääsee?
Pakollinen turistikuva :)
Siinä niitä jahteja nyt on, eikä ihan heti lopu.
Seuraavaksi suuntasimmekin syömään illallista, joka oli myös miun ensimmäinen kokemus ulkona syömisestä Ranskassa. Roosa söi ison kulhollisen simpukoita valkoviinissä kera ranskalaisten, mie puolestaan menin kotoisalla pasta carbonaralla. Kuulumisia vaihtaessa ilta sujui oikein rattoisasti, ja poistuttiin molemmat tyytyväisinä ja erittäin ähkyinä kohti 10 Avenue Gazania. Tulipa muuten tämäkin ravintolareissu hoidettua kokonaan ranskaksi :)

Hyvää, muttei kuitenkaan niin hyvää kuin Weeran italialaisessa ravintolassa.
Roosa ja simpukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti