La vie rêvée de Walter Mitty

Eilistä voisi kuvailla ensimmäisten kertojen päiväksi. Kaikki, jotka tuntee miut, tietää et mie oon TODELLA mukavuudenhaluinen ja en mielelläni tee asioita tai hankkiudu tilanteisiin, jotka tuntuu tai vaikuttaa miusta epämukaville. Joskus on tietysti pakko, mutta jos voin valita, valitsen yleensä helpomman vaihtoehdon. Tästä syystä mie en todennäköisesti voi koskaan edes harkita aloittavani CrossFitiä :D Erikoista kyllä, oon löytänyt itsestäni ihan uusia puolia näiden parin viikon aikana ja alkanut tekemään erilaisia juttuja, joita en oo koskaan tehnyt Suomessa. Joistakin nää jutut saattaa kuulostaa ihan hupsulle, mut miulle nää on hyviä edistysaskeleita.

Noh, aloitetaanpa vaikka siitä, että ilmoittauduin koulun järjestämille joogatunneille, joista ensimmäiselle osallistuin eilen. Oon miettinyt kyseisen lajin kokeilemista jo Suomessa, mutta jotenkin ei ole vain koskaan tullut lähdettyä. Uutta liikuntamuotoa harkitessa miulle tulee aina vähän epävarma olo: mitä jos mie oonkin ihan huono tai en jaksa/osaa tehdä jotain ja kaikki muut on paljon edistyneempiä kuin mie. Ihan tyhmäähän tuo on, mutta näin miun aivot on tähän asti ajatelleet. Nyt mie vaan ajattelin, et jos meinaan mässätä kaikkia leivoksia samaan tahtiin kuin nyt, niin ois parempi alkaa myös tekemään jotain että mahtuu esiintymisasut kuun lopussa päälle! Lista käteen, hetki harkintaa ja päätös syntyi: yoga it is.

Jännittävää tässä on se, että joogan harjoittaminen nojaa aloittelijoilla aika pitkälle joogaopettajan suulliseen ohjaukseen, että osaa hengittää ja tehdä liikkeitä oikein. Kuten tavallista, huomasin hyvin nopeasti, ettei joogaopettajamme puhu sanaakaan englantia. Istuin siinä patjallani täyden salin keskellä ja kohautin olkapäitäni - kyllähän tätä osasi odottaa. Ei siinä muu auttanut kuin katsella vierustovereilta, mutta puolitoista tuntia kului lopulta ihan mukavasti kaikenlaisissa asennoissa. Tunnin aikana rupesin jo hieman tunnistamaan opettajan puheesta milloin hän puhui käsistä, milloin jaloista ja milloin hengittää sisään ja ulos jonkin liikkeen aikana. Ensi kerralla tunti menee todennäköisesti vielä sujuvammin.

Alkuun tuntui, ettei tunti ollut kovin tehokas, kun ei oikein tullut hikikään, mutta tänään kyllä tietää jooganneensa. Positiivisella mielellä odotan seuraavia tunteja, niitä on nyt kevään loppuun asti joka tiistai-ilta. Enhän mie se kaikkien notkein ollut, mutta en kaikkein jäykinkään. Jännittävintä oli pitkän loppurentoutuksen aikana, kun pimeässä salissa alkoi kuulua kuorsausta! Oon ihan ylpeä itsestäni, että uskalsin mennä, sillä tuskin Lappeenrannassa tulisi lähdettyä venäjänkieliselle joogatunnille. Nyt tiedän, että kyllä siitäkin varmasti selvittäisiin :D

Tiistai-illat ovat Antibes'issa ainoita, jolloin elokuvateatterilla esitetään alkuperäisversioita tietyistä leffauutuuksista. Lappeenrannassa halusin ehdottomasti mennä katsomaan "Walter Mittyn ihmeellinen elämä", mutta aika loppui auttamatta kesken kaikkien vaihtojärjestelyiden vuoksi. Näin tilaisuuteni tulleen, kun huomasin viime viikolla, että kyseinen leffa näytetään version originale läheisessä elokuvateatterissa. Alunperin suunnittelimme yhdessä menemistä Alenan kanssa, mutta kouluhommien vuoksi Alena joutui jäämään kotiin työskentelemään. Siinä kohtaa mietin, että jaksanko mennä itsekään - enhän ole koskaan käynyt yksin elokuvissa.

Vetäydyin taas hetkeksi pääni sisään ja punnitsin mielessäni, kuinka paljon haluan nähdä tämän elokuvan. No, tosi paljon. Ei siinä silloin ole oikein muita vaihtoehtoja kuin vaan mennä, jos on niin päättänyt, vaikka tuntuisi kuinka jännittävälle. Muistan jutelleeni Katin kanssa joskus aikoinaan tästä aiheesta, ja hän sanoi miulle, että jokaisen pitäisi käydä elämänsä aikana edes kerran yksin elokuvissa. Itse olin jotenkin aina nähnyt leffaan menemisen sosiaalisena tapahtumana, ja yksin meneminen tuntui vain oudolle - kenelle sitä sitten kertaa tapahtumia elokuvan aikana tai sen jälkeen? Konkreettisesti kun miettii, niin siellähän istutaan pimeässä salissa hiljaa vierekkäin pari tuntia, eli joskus en tajua edes omaa ajatuksenkulkuani :D

Kohteena Cinema Casino.

Otin haasteen vastaan, ja pian löysinkin itseni leffateatterin luukulta ostamassa opiskelijalippua ranskaksi. Cinema Casino sijaitsee noin parin minuutin päässä meidän kodista, joten olin teatterilla jo hyvissä ajoin. Se paljastui hyväksi suunnitelmaksi, sillä kyseisessä teatterissa salit olivat suhteellisen pieniä, eikä paikkalippuja ollut käytössä. Pääsin siis ensimmäisten joukossa valitsemaan parhaan paikan, hyvä mie!

Kohta alkaa!

Elokuvan jälkeen totesin itsekseni, että Kati oli kyllä ihan oikeassa. Nautin yllättävän paljon leffasooloilusta ja siitä, että pystyin keskittymään elokuvaan täysin. Vaikka tykkään yhä käydä katsomassa elokuvia ystävien kanssa, aion jatkossa käydä leffateatterissa myös yksin. Tästä elokuvasta pidin kovasti, sillä oli tarjota tähän miun uuteen elämäntilanteeseen paljon symbolista arvoa ja sanomaa. Pisteet Ben Stillerille ohjaamisesta, leffa oli kyllä upea kaikin puolin. Seuraavaksi oli kiva mennä katsomaan American Hustle (täällä American Bluff), voisi melkein ottaa tavoitteeksi katsoa kaikki leffat, joissa Jennifer Lawrence esiintyy. Niin, ja onhan siinä Bradley Cooperkin ;)

Elokuva loppui vähän ennen yhtätoista, ja kävelin teatterilta suoraan kotiin aikaisen aamuherätyksen odottaessa klo 6.30. Kotikadullani törmäsin kuitenkin jo viikon talomme ulkopuolella möykänneisiin asfalttimiehiin, jotka pystyvät työskelemään vain öisin ihmisten nukkuessa. Onneksi meidän makkarit ovat talon sisäpihalle päin, joten äänet kuuluvat vain vaimeasti, mutta kuuluvat kuitenkin. Kaverit olivat katkaisseet tien hetkellisesti niin, että jouduin vähän kiertämään päästäkseni kotiin. Sitten vain nopeasti yövaatteet päälle, hampaiden pesu ja peiton alle koisimaan!